maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kuudes kerta toden sanoo?


Viimeksi ensimmäisen päivän leirilehti näytti tältä.


Tuntuu komealta sanoa, että perheellämme on ollut sama traditio jo kuutena kesänä peräkkäin. Pohjantähti-porukassa olemme kuitenkin ihan noviiseja, sillä leiri järjestetään nyt jo 26. kerran. Kourallinen leiriläisistä on käynyt joka ikisen leirin. Monet nuoresta vakiokalustosta ovat viettäneet leirillä kaikki kesänsä, oli omaa ikää 17 tai 5 vuotta.

Ensimmäisenä leirikesänäni saavuin Kisakeskukseen tarkkailevin mielin. Toki tiesin, mikä Pohjantähti-leiri on, olenhan entinen SAKKIlainen. Ehkä ajattelin, että katsotaan nyt tämä kerta, ensi kesänä sitten jotain muuta. Vaan jollain taianomaisella tavalla leirin henki vei mennessään, ja tulimme takaisin seuraavana kesänä ja niin edelleen.

Vaikka leiriohjelma ja Kisakeskuksen ihana ympäristö luovat leiripuitteet, syntyy Pohjantähti-henki kuitenkin ihmisistä. Nyt lapsilla – ja meillä aikuisillakin – on kavereita, joiden tapaamista odottaa kaikki ne vuoden 51 viikkoa, jolloin ei ole leiriä. Toki monen leirilöydön kanssa kirjoitellaan ainakin Facebookissa ympäri vuoden.

Tämän kesän leiriltä odotan mahdollisimman paljon yhdessäoloa lasten kanssa. Pidän myös peukkuja, että sählyturnauksessa nousee yhtä mahtava henki kuin viime kesänä. Vähän jo etukäteen jännittää, millaisia hienoja ohjelmanumeroita leiriläiset keksivät leirin päätöstilaisuuteen. Ja ehdinkö saunaan minään iltana.

Sanni Halla-aho
Kesällä 2013 Akselin ja Elinan toimituksessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti