tiistai 11. kesäkuuta 2013

Alle kuukausi PT-leiriin!

Viidakon lapsoset autokoulussa kesällä 2012.

Pohjantähti leiri alkaa taas. Tätä oli kai turha erikseen sanoa, sillä olen varma siitä, että jokainen tätä lukeva on merkinnyt PT-leirin alkamisajan jo kuukausia sitten, mutta sanoinpa kuitenkin.

Olen ihmetellyt monta vuotta, mikä siinä on, kun kesälle on tiedossa ulkomaanmatkaa ja vaikka mitä muuta, mutta eniten odotan kuitenkin heinäkuun ensimmäistä viikkoa, jolloin alkaa Pohjantähti-leiri.

 Loman jälkeen sama ilmiö toistuu, kun kuulen kysymyksen: ”Mikä oli parasta kesälomalla?” Vastaus on aina sama, riippumatta siitä mitä kaikkea lomalla on tapahtunut: PT-leiri on aina ollut ykkönen.

Asioita jotka tekevät leiristä ainutlaatuisen ja joka vuosi niin erilaisen ja unohtumattoman ovat mm. leirihengen lisäksi: loputon liikkumisen mahdollisuus, leiriläiset ja heidän asenteensa leiriin, erilaisen ja ravitsevan ruoan saanti päivittäin ja kirsikkana kakun päällä ohjaajien järjestämät kilpailut, kuten yli 13-vuotiaiden seikkailu ja vuosittainen salibandyturnaus (tulisikohan tänä vuonna vihdoin voitto?)

Kuten on tullut jo todettua, kohta aloitamme yhdessä viikon, jota ohjaajaryhmä leiripäällikkö Tatun johdolla on suunnitellut kuluneen vuoden taukoamatta, ja olen varma, että tämäkään vuosi ei tuota pettymystä.

Kohta on aika lopettaa mietiskelyt siitä mitä olisi pitänyt tehdä viime vuonna toisin tai mitä olisi pitänyt tehdä, sillä nyt on mahdollisuus tehdä tekemättömät asiat ja vaihtaa vapaalle. Nyt on koittanut aika. Ottakaa uimahousut ja lenkkarit esille, koska pian on se aika vuodesta.

Hyvää tulevaa Pohjantähti-leiriä toivottaa tekstin lähes vapaaehtoisesti kirjoittanut:

Jimi Rytkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti