maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viimeiset kuvat

Ensin askarreltiin keppihevoset, sitten niillä käytiin laukkakisa ja lopuksi vielä heppojen kauneuskilpailut. Pt-leirillä 2013 tehtiin yli 30 keppihevosta.

Ennätyksiä rikottiin myös haasterintamalla. Yksi viimeisimmistä haasteista oli Random 97 vastaan Ystävätalon Ärrät futismatsi.

 PerheOlympialaiset kisattiin uudella idealla. Lajeja oli neljä, mukana 20 joukkuetta. Ideana oli, että olympialaisiin pystyy osallistumaan tasapuolisesti niin kahden kuin seitsemänkin hengen perheet.Voittajaksi nousi perhe Hiltunen, joka taitaa juuri olla kuvassa kilpailupisteessä nimeltä Punainen.

Vuoden perheeksi valittiin Hakalan perhe, joka oli leirillä kolmessa sukupolvessa.

 Teinien Pohjan Putous huipentui yöretkeen. Tässä vielä hymyillään, kun ei tiedetä, mitä kaikkea onkaan edessä. Joukkio palasi aamulla kuudelta Kisakeskukseen.

Yksi Pohjantähti-leiri 2013:n kohokohdista oli sählymestaruuden siirtyminen Ystävätalon Ärrille. Joukkueessa mukana myös hattutemppu-Roosa.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pari kuvaa, jotka eivät ehtineet Akseliin ja Elinaan

 Yhteislaulua Pohjantähti-leirillä pitkästä aikaa. Laulattajana toimi varmoin ottein Tero Rikkonen.

Rambon bingo oli huippusuosittu. Kuten kuvasta näkyy, mukana oli runsaasti ensikertalaisia.

Jokailtainen ilomme, iltatee ikuistettuna.

Leiripäällikön kiitos



Kiitos on nyt todellakin paikallaan. Te leiriläiset olette omalla aktiivisella toiminnalla tehneet leiristä todellisen Pohjantähti-leirin. Vaikka me kuinka suunnittelisimme talven pimeimmistä hetkistä lähtien tulevaa leiriä, ei se vielä riitä samaan tätä tunnelmaa mitä me olemme saaneet kokea leirillä. 

Itselleni onnistunut leiri on ensisijaisesti iloiset perheet. Se pienten ja isompienkin lasten iloinen kirmaaminen aamusta iltaa ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta. Siksi lapset ilmeisesti ei tarvitse myöskään kuulemma pitkiä iltasatuja. Aikuisille tulleet positiiviset kokemukset uusista urheilu suorituksista ja itsensä ylittämisestä lämmittää vielä pitkälle syksyyn. 

Yksi asia mikä saa meiltä kaikilta kiitosta leirin aikana on tietenkin maittavat ravintolat antimet. Perheelliselle viikko ilman kokkausvuoroa on luksusta ja palaute ruuasta on ollut hyvää. Tästä osiosta voimme kiittää Kisakeskuksen ravintolaa, minne myös välitän henkilökohtaisesti kiitokset. 

27. Pohjantähti-leiri tullaan järjestämään ensi vuonna tutusti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Talvella tulette samaan siitä viestiä ja ideoita tulevasta leiristä otetaan mielellään vastaan. 

Kisakeskus hiljenee, mutta vain hetkeksi.

Tatu Tuomela
leiripäällikkö

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pauliina, Kisiksen ohjaaja

1. Nimi = Pauliina

2. Ketä kuuluu perheeseesi? Eemil 6v ja kesäkämppis Mari

3. Milloin kävit ensimmäistä kertaa Kisakeskuksessa? 2006

4. Sujuuko Cooperin testi? Kylkyl

5. Lempiaineesi koulussa? Liikunta ja musiikki ..oikeastaan kaikki oli kivaa :)

6. Mitä laulua laulat suihkussa? En ole vielä liittynyt suihkussa laulajiin, mutta autossa usein Pmmp:tä

7. Uikkareittesi väri? Pirteän mustat.

8. Mitä urheilujoukkuetta kannatat? Kaikkia tasapuolisesti.

9. Mikä on lemppari-karkkipussisi? Salmiakkia sisältävät herkut.

10. Parasta Pohjantähti-leirissä? Ihanat leiriläiset!

Aada Pesonen, 0-2-vuotiaat

1. Nimi Aada Pesonen

2. Ketä kuuluu perheeseesi? Äiti, isä, sisko

3. Milloin kävit ensimmäistä kertaa Kisakeskuksessa? Vuonna 1997

4. Sujuuko Cooperin testi? Sujuu, sujuu

5. Lempiaineesi koulussa? Välitunti

6. Mitä laulua laulat suihkussa? Vaikka mitä

7. Uikkareittesi väri? Valkoinen

8. Mitä urheilujoukkuetta kannatat? PK-35 b SM

9. Mikä on lemppari-karkkipussisi? Remix

10. Parasta Pohjantähti-leirissä? Ihmiset

Sami Vironen, 3-4-vuotiaat

1. Nimi Sami Vironen
2. Ketä kuuluu perheeseesi?
Avopuoliso Mia, lapset Juuso 12v, Sara 7v, Stella 5v, Minni 2v
3. Milloin kävit ensimmäistä kertaa Kisakeskuksessa?
Vuoden 2006 PT-leiri oli ensimmäinen kerta
4. Sujuuko Cooperin testi?
Katselen hyvin sujuvasti
5. Lempiaineesi koulussa?
Puutyöt
6. Mitä laulua laulat suihkussa?
YleX:n Kesäkumibiisiä ja Volgaa
7. Uikkareittesi väri?
Pläk eli musta
8. Mitä urheilujoukkuetta kannatat?
Suomen lätkän MM-kisajoukkuetta
9. Mikä on lemppari-karkkipussisi?
Marianne
10. Parasta Pohjantähti-leirissä? Vanhojen tuttujen tapaaminen, lasten iloisten ilmeiden näkeminen leikeissä ja peleissä.

Aslak Haarahiltunen, 3-4-vuotiaat


1. Nimi Aslak "Assu" Haarahiltunen
2. Ketä kuuluu perheeseesi?
Vaimo Hanna, lapset Eevi ja Peetu
3. Milloin kävit ensimmäistä kertaa Kisakeskuksessa?
2001
4. Sujuuko Cooperin testi?
Co-oper, eikös se ole jotain osuustoimintaa?
5. Lempiaineesi koulussa?
Historia
6. Mitä laulua laulat suihkussa?
Mä maalaispoika oon
7. Uikkareittesi väri?
Musta
8. Mitä urheilujoukkuetta kannatat?
Oulun Kärpät
9. Mikä on lemppari-karkkipussisi?
Pantteri
10. Parasta Pohjantähti-leirissä? Touhuparkki

Mirja Parkkila, kädentaidot


1. Nimi Mirja Parkkila
2. Ketä kuuluu perheeseesi?
Minulla on 4 lasta, mutta olen asunut yksin jo lähes 20 vuotta.
3. Milloin kävit ensimmäistä kertaa Kisakeskuksessa?
1995.
4. Sujuuko Cooperin testi?
En tiedä. Sujuu.
5. Lempiaineesi koulussa?
Historia.
6. Mitä laulua laulat suihkussa?
Työnorjat.
7. Uikkareittesi väri?
Musta.
8. Mitä urheilujoukkuetta kannatat?
JYP/Kiri.
9. Mikä on lemppari-karkkipussisi?
Pandan laku.10. Parasta Pohjantähti-leirissä? Perheet.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

PT-must by Peppi



Koko kesän paras ja toimintaa täynnä oleva viikko on kohta täällä! Kuitenkin kannattaa ennen autoon nousua muistaa perus- must havet jotka on hyvä löytyä kainalostasi:

Uimapuku+
Et tietenkään halu,a että läkähdyt koko viikon tai tyydyt pelkkään suihkuun! Rannalla on ihanaa vaan olla, mutta myös harjoitella vaikkapa hienoja uimahyppyjä.

Hyttyssuihke
Vaikka tietysti oletetaan, että peloton leiripäällikkömme säikyttää hyttyset pois koko Kisakeskuksen alueelta, kannattaa ottaa pari pulloa hyttyssuihketta mukaan!

Lautapeli/Pelikortit
Jos leirille sattuu tulemaan sateinen sää, eikä huvita mennä tanssimaan sadetansseja ulos, on hyvä olla jotain koko perheen tekemistä mukana.

Hammasharja + muut hygienia tuotteet
Sinulla sekä muilla leiriläisillä on paljon mukavampi olla, jos perushygienia on kohdallaan. Muista pestä hampaasi kahdesti päivässä, tai kerron vanhemmillesi!

Iloinen leirimieli
Anna ryhmien ohjaajille, leiripäällikölle, leiriläisille sekä keittäjille ja siivoajille mahdollisuus tehdä Pohjantähti-leiriviikostasi kesäsi ja ehkä jopa koko vuotesi kohokohta! Ole ystävällinen muille ja ota muut huomioon, ja mikä tärkeintä: pidä hauskaa!


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vuosi Samin kanssa


Pohjantähti-kävijän vuodenkierto menee siten, että ensin on talvi, sitten kevät, sitten on Pohjantähti-leiri ja sitten tulee syksy. PT määrittää vuoden ja varsinkin kesän aikataulut: heinäkuun alun eka viikko merkataan kalenteriin heti kun syksyllä, kun työt alkavat.

PT-leirin vuodenkiertoa  rytmittävät tietyt hoo-hetket.

Vuoden vaihde, tammi-helmikuu. Ketkä ohjaajat ovat tulossa? Kuka on mun kanssa samassa ryhmässä? (Se on muuten Petteri!)

Maaliskuu. Leiriläisten ilmoittautuminen, check.

Toukokuu. Osallistujamäärä, check. Montako teiniä, 13-17-vuotiasta? Montako uutta, montako viime vuonna mukana ollutta? Mitä uusia juonia, millä pelottelisi kakaroita?

Kesäkuu. Suunnittelua. Mitä leirillä viime vuonna tehtiin, mitä tehdään nyt paremmin? Ja ai niin, sählyturnaus. Mitäs uusia sääntöjä keksisi? Mitäs pitää pakata mukaan? Uikkarit, teepaitoja, parit shortsit. Niillä pärjää, koska aurinko paistaa. Ote töihin herpaantuu, motivaatio ei riitä. Aloita kesäparran kasvatus.

Juhannus. Joko saa lopettaa kokon polton, jotta voisi orientoitua leirille?

Heinäkuu. Viikon kierto muuttuu. Ei ole maanantaita, tiistaita ja niin edespäin. Nyt on PT-kierto. Valmistelupäivä. Eka leiripäivä, toka, kolmas, neljäs ja viides leiripäivä. Sitten vapaapäivä, jona iskee haikeus: luopumisen tuska, tyhjyyden tunne, kotiinpaluun  vääjäämätön turtumus – kunnes saa merkata ensi vuoden PT:n kalenteriin.

Enää viikko leiriin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Leiripäällikön tervehdys




Sytyn hieman hitaasti tulevista tapahtumista, mutta nyt pysähdyin muutaman viikon päässä olevaan merkintään kalenterissani: Pohjantähti-leiri 1.–6.7.2013. Vaikka ulkona ei aurinko paista ja työhommia riittäisi muillekin jaettavaksi asti, tiedän kesän olevan todella lähellä.

Tietenkin olen ollut leiriä suunnittelemassa koko pitkän ja kylmän talvikauden, mutta me pääsemme kohta tekemään sitä mistä kaukaisesti olemme tähän asti suunnitelleet.

26. Pohjantähti-leirille on tulossa yli 200 osallistujaa ja Kisakeskuksen majoituspaikat ovatkin ääriään myöten täynnä. Tästä voimme kiittää SAK:laisia ammattiliittoja, jotka ovat lähteneet tukemaan jäsenistönsä osallistumista.

Ohjelmaa selaillessa tulee jo viime vuosista mieleen iloiset perheet touhuamassa yhdessä ja varsinkin niiden pienimpien voitonriemu onnistuneiden suorituksien jälkeen. Myös tulevalla leirillä kisaillaan ahkerasti, unohtamatta ravintolan tarjoamia herkkuja.

Tilasin perinteisen leirisään jo hyvissä ajoin valmiiksi, etteivät turkulaiset pääse kokemaan koti-ikävää viikkonsa aikana. He kun muistavat ”Paratiisissa” paistavan ainaisen auringon.

Aloittakaa pakkaaminen. Leirille katse jo käännä!


Tatu Tuomela
Leiripäällikkö

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Meidän perheen Pohjantähti-leirin TOP-5





1. Uiminen
Lapset ja miesosasto käy joka välissä ja monta kertaa päivässä. Ranta on ihanan matala pikkupirpanalle ja isommat tytöt hyppii tornista. Kylmävesikammoiselle Kullaanjärvi on jo vuosia tarjonnut mahdollisuuden heittää talviturkki.

2. Ruoka
Valmiiseen pöytään monta kertaa päivässä ja astioitakaan ei tarvitse tiskata. "Ihan huippua", kommentoi perheen muonitusvastaava.

3. Lapsille tekemistä
Mahtavaa, että jokaiselle lapselle löytyy oman ikäistä seuraa ja ohjelmaa. Vaikka kotona kuinka yrittää keksiä tekemistä, ei puitteet ole samanlaiset. Seinäkiipeily, jättitramppa, jousiammunta.

4. Kommuuniasuminen
Onhan se hauska aina välillä harjoitella yhteisasumista. Lapset tykkää, kun samassa talossa asuu muitakin lapsia ja aikuisillekin tekee hyvää ottaa muut huomioon ja asua muutaman neliön kokoisessa kopperossa.

5. Arkistressi unohtuu
Päivät leirillä on työntäyteisiä ja pienetkin lepotauot kuluu yleensä seuraavaa suunnitellen. Loistavaa vastapainoa tietokoneen ääressä tuhertamiseen. Lapset nukahtaa iltaisin rättiväsyneinä ja aikuisillakaan ei univaikeuksia paljon havaita. Kun vaan malttaisi mennä ajoissa nukkumaan.


Kaisa, leirillä mukana myös Tatu 31v, Mimmi 11v, Viivi 10v ja Milla 2v