maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kuin morsian

Pohjantähti-leiri on vähän kuin häiden sädehtivä morsian – morsiamellahan pitää olla puvussa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä.

Pohjantähti-leirillä vanhaa edustaa tietty leirin rakenne – lapsiryhmät tekemisineen, ruokailuajat, aamu- ja iltahetket, lajikokeilut ja -esittelyt sekä aikuisten henkiset ja fyysiset aktiviteetit. Vanhaa ja tuttua on myös tietysti Kisakeskus, tuo paikoista parhain, monipuolisine ja ystävällisine palveluineen.

Uutta PT:llä on joka vuosi sopivasti kehittyvä ja uusiutuva ohjelma. Liikunnan uudet trendit ja tuulet muokkaavat lajivalikoimia, ohjaajien edellisvuosien kokemukset kehittävät käytäntöjä ja leiriläisten palautteen avulla pyritään parantamaan palvelua kaikilta osin.

Myös kehittyvä tekniikka ja nopeutuva viestintä muokkaavat asioita – esimerkkinä vaikka PT-leirin Facebook-sivut ja blogi sekä talven aikana ilmestyvä Akseli ja Elina -lehti. Myös suuret urheilutapahtumat muokkaavat ohjelmaa, koska monen pt:läisen intohimoihin kuuluu penkkiurheilu – monena kesänä leirin iltoja ovatkin piristäneet erilaiset kisastudiot. Tänä vuonna jalkapallon EM-kisat loppuvat juuri leiriä ennen, mutta varmasti niistä ainakin puhutaan paljon – voittiko oikea joukkue, kuka oli paras futari, montako peliä tuli katsotuksi…

Viihde ja televisio viljelevät myös uusia ideoita, ja lainaa otetaan surutta sieltä ja täältä. Viime kesänä esimerkiksi vanhimman ikäryhmän Suuri Seikkailu uudistui tunnetun tv-sarjan mukaan So Lostiksi. Se, millaisia virityksiä lostilaisilla tulee olemaan tänä vuonna, ei vielä tiedä kuin harva… mutta jotain kivaa, kieroa ja koukuttavaa on varmasti tulossa. Viihdemaailman villityksiä ja kuumimpia kotkotuksia kannattaa ylipäätään seurata, jos haluaa arvuutella sitä, mitä PT-organisaatio saattaa kehitellä kesää varten.

Sininen onkin sitten haastavin osuus tässä morsian-rinnastuksessa. Se ainakin tiedetään, että taivas on sininen pitkin viikkoa, sillä viime vuosien tapaan PT:n säävastaavat ovat olleet jo ajoissa yhteydessä Pekka Poutaan ja Anne Borgströmiin. Kisakeskuksessa on sinistä myös palloiluhallin rajaviivoissa, ruokalan verhoissa, lasten silmissä ja jätskituutin kääreissä. Tätä sinisen teemaa pohditaan myös jo täyttä häkää pyörivässä järjestelykoneistossa.

Tämän morsian-teemaisen haasteen on ottanut vastaan joka ikinen PT-ohjaaja. Omalta osaltani voin luvata, että sekä vanhaa, uutta, lainattua että sinistä löytyy ainakin salibandyturnauksista sekä tuosta teini-ikäisten ryhmän temmellyksestä.

Sami,
jonka viime kesän uutta oli kesäparta, vanhaa ikiaikainen puhelimen kaulapussukka ja lainattua koko ajan käytössä ollut vesipullo – sinistä oli kalsarit, joita muistin kyllä vaihtaa usein.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Minä, Sinä ja Pt- leiri

Röllirata, perheet, pelit ja leikit, luonnonrauha ja etenkin leirin kovin ja odotetuin laji Amazing Race, niistä on Pohjantähtileiri eli Pt-leiri tehty.

Olen ollut kahdesti aikaisemmin leirillä mukana SAKKI ry:n työleiriläisen tehtävissä. Sekä ensimmäisestä, että toisesta vuodesta on jäänyt itselleni paljon hienoja ja hauskoja muistoja. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen lukuisat iltaohjelmat, joissa kukin on saanut toteuttaa itseään hauskalla tavalla.

Leirillä on aina aivan mahtava yhteishenki, ollaan kaikki kuin yhtä suurta perhettä. Joka kesä tuttujen perheiden näkeminen tuo hymyn kasvoille, mutta uudet perheet tuovat leirille aina jotakin uutta tullessaan ja siksi me yhdessä teemme leiristä vuosittain aina paremman ja paremman.

Muistathan siis, että minä teen duunit, sinä pidät hauskaa ja Pt-leiri kokoaa meidät yhteen.

Näemmehän siis ensi kesänä? J

Crista R.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Leirillä pitää olla leiripaita

Yksi asia on vaivannut minua vuodesta ja leiristä toiseen: Miksi Pohjantähti-leirillä on leiripaidat vain ohjaajilla – ja nekin yleensä muutaman vuoden takaiset? Eikö leiri ole vähän niin kuin rockfestarit, eli joka vuosi uusi paita muistuttamaan kunkin kerran meiningistä?!

25-vuotisjuhlaleirin kunniaksi korjaamme tämän epäkohdan. Kaikki ensi kesän juhlaleirille osallistujat saavat oman Pohjantähti -leiripaidan kiitos yhteystyökumppanimme Vakuutusyhtiö Turvan. Paidat teetetään kajaanilaisella R-Collectionilla.

Kaikki Pohjantähti-leirin lapset pääsevät suunnittelemaan, miltä leiripaita näyttää. Kuvaehdotuksia ehtii suunnitella huhtikuun ajan.

Piirrä 25-vuotiasta Pohjantähti-leiriä esittävä kuva A4-kokoiselle arkille mieluiten yhdellä värillä. Lähetä kuva osoitteeseen Tatu Tuomela, SAK, PL 157, 00531 HELSINKI tai jos skannaat kuvan: tatu.tuomela@sak.fi 25.4.2012 mennessä. Liitä mukaan oma nimesi ja ikäsi sekä yhteystiedot.
Kilpailun voittaja saa siis kuvansa kaikkiin ensi kesän leirillä jaossa oleviin paitoihin. Parhaat työt palkitaan heinäkuussa leirinuotiolla.

Leirimietteensä ylöskirjasi Sanni

torstai 5. huhtikuuta 2012

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kolmen kuukauden kuluttua

Taas on se aika vuodesta, kun ihmiset kertovat kuinka kevät koittaa Kauhajoella, Kajaanissa, Joensuussa tai Porissa. Vielä on kuitenkin kylmä ja luntakin riittää. En vihaa talvea, mutta pakko se on myöntää ääneen: ”Kesä on ihmisen parasta aikaa!”

SAK:n nuorisosihteerinä saan olla siinä etuoikeutetussa asemassa, kun pääsen suunnittelemaan tapahtumia pitkälle tulevaisuuteen ja siinä samalla voin jo laittaa ajatukseni kätevästi tulevaan kesään. Ilokseni sain myös huomata ensi kesän viikon olevan järjestyksessään jo 25. Pohjantähti-leiri. Sen valmistelut ovat lähteneet hyvin käyntiin ja kun juhlaleiristä on kyse, pitää ohjelman sisältää niin jotain uutta kuin myös jotain vanhaa.

Pohjantähti-leirissä on sitä jotain, joka on hirveän vaikea kuvailla ihmisille, jotka eivät ole vielä saaneet kokea leirin maagista tunnelmaa. Perheen pienimmäiset touhottavat aamusta iltaan, aikuiset ja lapset urheilevat yhdessä, kaikki saavat viikon aikana onnistumisen kokemuksia ja ennen kaikkia uusia kavereita. Ruokaa ei tarvitse tehdä itse, aurinko paistaa kirkkaana (aina), saa kokeilla uusia urheilulajeja. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Kolmen kuukauden päästä näemme taas Kisakeskuksessa ja kukaan ei enää muista takatalvea…

Tatu Tuomela
Leiripäällikkö