tiistai 11. kesäkuuta 2013

Alle kuukausi PT-leiriin!

Viidakon lapsoset autokoulussa kesällä 2012.

Pohjantähti leiri alkaa taas. Tätä oli kai turha erikseen sanoa, sillä olen varma siitä, että jokainen tätä lukeva on merkinnyt PT-leirin alkamisajan jo kuukausia sitten, mutta sanoinpa kuitenkin.

Olen ihmetellyt monta vuotta, mikä siinä on, kun kesälle on tiedossa ulkomaanmatkaa ja vaikka mitä muuta, mutta eniten odotan kuitenkin heinäkuun ensimmäistä viikkoa, jolloin alkaa Pohjantähti-leiri.

 Loman jälkeen sama ilmiö toistuu, kun kuulen kysymyksen: ”Mikä oli parasta kesälomalla?” Vastaus on aina sama, riippumatta siitä mitä kaikkea lomalla on tapahtunut: PT-leiri on aina ollut ykkönen.

Asioita jotka tekevät leiristä ainutlaatuisen ja joka vuosi niin erilaisen ja unohtumattoman ovat mm. leirihengen lisäksi: loputon liikkumisen mahdollisuus, leiriläiset ja heidän asenteensa leiriin, erilaisen ja ravitsevan ruoan saanti päivittäin ja kirsikkana kakun päällä ohjaajien järjestämät kilpailut, kuten yli 13-vuotiaiden seikkailu ja vuosittainen salibandyturnaus (tulisikohan tänä vuonna vihdoin voitto?)

Kuten on tullut jo todettua, kohta aloitamme yhdessä viikon, jota ohjaajaryhmä leiripäällikkö Tatun johdolla on suunnitellut kuluneen vuoden taukoamatta, ja olen varma, että tämäkään vuosi ei tuota pettymystä.

Kohta on aika lopettaa mietiskelyt siitä mitä olisi pitänyt tehdä viime vuonna toisin tai mitä olisi pitänyt tehdä, sillä nyt on mahdollisuus tehdä tekemättömät asiat ja vaihtaa vapaalle. Nyt on koittanut aika. Ottakaa uimahousut ja lenkkarit esille, koska pian on se aika vuodesta.

Hyvää tulevaa Pohjantähti-leiriä toivottaa tekstin lähes vapaaehtoisesti kirjoittanut:

Jimi Rytkönen

maanantai 10. kesäkuuta 2013

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kuudes kerta toden sanoo?


Viimeksi ensimmäisen päivän leirilehti näytti tältä.


Tuntuu komealta sanoa, että perheellämme on ollut sama traditio jo kuutena kesänä peräkkäin. Pohjantähti-porukassa olemme kuitenkin ihan noviiseja, sillä leiri järjestetään nyt jo 26. kerran. Kourallinen leiriläisistä on käynyt joka ikisen leirin. Monet nuoresta vakiokalustosta ovat viettäneet leirillä kaikki kesänsä, oli omaa ikää 17 tai 5 vuotta.

Ensimmäisenä leirikesänäni saavuin Kisakeskukseen tarkkailevin mielin. Toki tiesin, mikä Pohjantähti-leiri on, olenhan entinen SAKKIlainen. Ehkä ajattelin, että katsotaan nyt tämä kerta, ensi kesänä sitten jotain muuta. Vaan jollain taianomaisella tavalla leirin henki vei mennessään, ja tulimme takaisin seuraavana kesänä ja niin edelleen.

Vaikka leiriohjelma ja Kisakeskuksen ihana ympäristö luovat leiripuitteet, syntyy Pohjantähti-henki kuitenkin ihmisistä. Nyt lapsilla – ja meillä aikuisillakin – on kavereita, joiden tapaamista odottaa kaikki ne vuoden 51 viikkoa, jolloin ei ole leiriä. Toki monen leirilöydön kanssa kirjoitellaan ainakin Facebookissa ympäri vuoden.

Tämän kesän leiriltä odotan mahdollisimman paljon yhdessäoloa lasten kanssa. Pidän myös peukkuja, että sählyturnauksessa nousee yhtä mahtava henki kuin viime kesänä. Vähän jo etukäteen jännittää, millaisia hienoja ohjelmanumeroita leiriläiset keksivät leirin päätöstilaisuuteen. Ja ehdinkö saunaan minään iltana.

Sanni Halla-aho
Kesällä 2013 Akselin ja Elinan toimituksessa

perjantai 31. toukokuuta 2013

Keppihevostelua ja muuta leirielämää





Kesän 2013 konisatoa.


PT-leiriä on perheessä odotettu taas vuoden verran, tarkalleen ottaen viime leirin päättymisestä lähtien. Joka vuosi Kisiksen täyttää loistoporukka ja tunnelma on viikon ajan aurinkoinen, säästä riippumatta. (Joskaan en muista näiden viiden edellisen leirin ajalta kuin kaksi sateista päivää, yhteensä).

Leiripäivät koostuu yhteisestä tekemisestä ja täällä Vaasan keväässä on uiminen toistunut leirisuunnitelmissa tasaisesti. Nähtävästi meidän perheen nuorimmainen, nyt jo 10v, aikoo viettää suurimman osan vapaa-ajasta taas Kullaanjärvessä. No ainakin sen, minkä uudelta harrastukseltaan, kepparien koulutukselta ehtii.

Tänäkin kesänä pystytetään Kisiksen kentälle keppihevospaja kaikkien (keppi)hevosharrastajien iloksi. Koska olen toistaiseksi vielä melkoisen noviisi keppihevostelija, askartelupaja houkuttelee melkoisesti, vaikka jännityksen perhoset vatsassa kipristeleekin. Millaisia ravihirmuja paja tänä kesänä tuottaa ja kuinka monta esteponia löytyy sieltä villasukkien ja -lankojen seasta?

Keppihevosen voi rakennella joko metsästä löydetystä, itselle sopivan mittaisesta kepukasta tai valmiista askartelurimasta. Pää voi olla villasukka tai vaikka ihan vaan pesukoneen jäljiltä parittomaksi jäänyt sukka. Meidän perheen uusin tulokas on nimeltään Rainbow ja se on ihan ehtaa tyttöjen raidallista säärisukka-sukua

Saa nähdä. Joka vuosi jännittää, mitä leiri tuo tullessaan. Yksi asia on kuitenkin aina vakio ja se on hauskuuden määrä. Kisiksessä nähdään!

Sini Horttanainen

torstai 12. heinäkuuta 2012

Satumainen leiri



Pohjantähti 2012 -leiristä on kulunut kohta viikko, ja elämys on edelleen vahvana mielessä. Tuntuu kuin olisimme kaikki eläneet Röllin satumetsässä viikon verran puuhaten ja pelaillen yhdessä. Ehkä 25-vuotisjuhla toi oman ripauksensa hyvään leirihenkeen, tai ehkä kaikki olivat pakanneet sitä kasseihin mukaan uikkareiden, lenkkareiden ja hyttysmyrkyn sekaan.

Pohjantähti-leiri on oikeastaan melko kaavamainen leiri. Vuodesta toiseen seurataan samaa peruslukujärjestystä – mitä nyt joka kerta keksitään ja kokeillaan jotain uusia juttuja, joista osa jää kokeiluksi, mutta osasta tulee pysyviä pohjantähti-elementtejä. Kaikki aamut alkavat yhteisellä aamuhetkellä, josta lähdetään kukin omiin ryhmiin liikkumaan. Lapsiryhmiä on peräti kahdeksan. Se, että teineillekin on omaa ohjelmaa, ei ole itsestäänselvyys kaikilla perheleireillä. Aikuisille on omat ohjelmansa oli se sitten UKK-kävelytestiä pilatesta tai Functional trainingia. Lastenhoidosta ei tarvitse aamupäivän liikuntatunneilla huolehtia.



Iltapäivät ja illat ovat perus-perheleireistä poiketen täynnä mahdollisuuksia ohjattuun ja tai omaehtoiseen ohjelmaan. Erilaiset haasteottelut, pelit ja leikit tai vaikka melontareissu onnistu Kisakeskuksessa.

Yksi todella merkittävä leirielementti on ruoka. Ruoka on valmista, se on lämmintä ja sitä on tarpeeksi kaikille nälkäisille mahoille. Mikä parasta; keittiötä ei tarvitse edes siivota syömisen jälkeen, vaan voi painua jätskijälkkärin jälkeen vaikka uimaan.

Mutta ne ovat Pohjantähti-leirin – Pt-leiri kavereiden kesken – vakiokuvioita. Tämän vuoden spesiaalijuttuja olivat ainakin seuraavat:
  • Erityisen hyvä henki sählyturnauksessa.
  • Uudet, hauskat kokeiluohjelmanumerot keppihevostyöpaja ja pehmoeläinten näyttely.
  • Päätös- ja palkintojenjakotilaisuus yhdessä 25-vuotisjuhlan kanssa Liikuntasalissa.
  • Perhekuvat heti leirin alussa toivat osallistujat tutuiksi toisilleen.
  • Olympiateeman käyttö.



Uuden leirin suunnittelu alkaa, kun pääsemme itse kukin takaisin arkeen ja työhön. Ennen seuraavaa leiriä on mm. ratkaistava, miten leiritukien jatkossa käy. Hyviä ideoita on jo heitetty ilmaan, pitää vielä toteuttaa ne. Myös leirin markkinoimiseksi on viritelty uusia kuvioita, niistä lisää mm. tämän blogin kautta – uutuus sekin.

Ps: Käykää lukemassa myös tämä:
http://kympinloma.blogspot.fi/2012/07/tayden-kympin-pohjantahti-leiri.html

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hikinen leiri

Leiripassi leimataan joka aamu. Viimeisenä leiripäivänä arvotaan kyläkilpailun voittaneiden leiriläisten kesken Kisakeskus-viikonloppu.
Kauan odotettu Pohjantähti 2012 on vihdoin käynnistynyt! Kuuman leiritunnelman takasi toisaalta liikunnallinen ohjelma, toisaalta taivaalle putkahtanut aurinko. Etelä-Suomessa kesä alkoi yhtä jalkaa leirin kanssa. Jo tiistain aamuhetkessä tuo taivainen lamppu lämmitti niin kovaa, ettei kuntonyrkkeilyliikkeistä meinannut tulla mitään. Notkeasti leiriläiset kuitenkin varjonyrkkeilivät, venyttelivät ja hetkuilivat käskettyihin suuntiin.


Aikuiset ottivat hien irti itsestään functional trainingissa.

Aamunavauksen jälkeen jakauduttiin ryhmiin. Lasten ryhmät oli määrätty iän mukaan, aikuiset saivat päättää, osallistuivatko siihen ryhmään, joka liikkui ohjatusti vai siihen joka ei liikkunut. Tällä kertaa - kuten yleensä muutenkin - liikkuminen kannatti. Functional training oli todella tehokasta voimaliikuntaa, ja kaupan päälle sai pilateksen pikakurssin.


Jousiammunta oli monen tytön ja pojan suosikkilaji.

Lapset pääsivät kokeilemaan yleisurheilua, jousiammuntaa, jalkapalloa ja monen monta muuta kivaa juttua. Myös askartelemaan ehdittiin. Teini-ikäisistä leiriläisistä koottu Viidakon lapsoset -seikkailu käynnistyi, ja nuoriso pääsi kisaamaan toisiaan vastaan.

Kisaamisen makuun pääsivät myös sählyn harrastajat. Leirin sählyturnaus sai ennätyssuuren osallistujajoukon. Finaalipelit käydään keskiviikkona. Keskiviikkona jatkuu myös mm. keppihevospaja, jossa oli hyvät hyrinät sielläkin.