Odotukseen se kulminoituu. Suurta Urheiluselostajaa mukaillen ilmassa on suuren odotusjuhlan tuntua. Siihen tunteeseen, kun miettii miten leiri menee ja miten se voisi mennä, kuuluu paljon. En mene väittämään, että se kaikilla olisi näin – tai että edes sen pitäisi olla näin. Minusta odottaminen, ainakin mukavan asian odottaminen, on ihmiselle hyvästä.
Ajatelkaapa nyt. Pohjantähtileiri kestää vain viikon. Sen aikana on hyvin rajallinen mahdollisuus nauttia esimerkiksi Kisakeskuksen harvinaisen raskaasta pururadasta. Uimaankaan ei pääse kuin – lasketaanpa 6 päivää…. n. 3 kertaa päivässä… - parikymmentä kertaa. Eikä lapsiryhmän vetovastuussa saa tolloilla luvan kanssa kuin muutaman kerran. Se on kuulkaa itse leiri todella äkkiä ohi.
Ajatelkaapa nyt uudestaan. Kun oikein kunnolla keskittyy odottamaan leiriä, niin käytettävissä oleva aika ikään kuin moninkertaistuu. Miettiessään etukäteen tulevia aktiviteetteja sitä tulee eläneeksi ne jo etukäteen. Itse olen vielä siinä onnellisessa tilanteessa, että mukana leirille lähtee kaksi ensikertalaista. Heidän kanssaan, kun on maalaillut, että mitä kaikkea siellä voikaan tehdä, niin ilmassa on ollu sitä Suurta Odotusta.
Tietysti sitä voi alkaa etukäteen pelkäämään, että mitä kaikkea voi menne pieleen. Laituri sortuu, lapset eksyvät metsään ja koko viikon sataa räntää. Mutta eihän siinä taas olisi mitään mieltä. Kannattaa odottaa hyviä asioita, eikä pelätä pahoja. Sitä paitsi, PT –leirin järjestäjät hoitavat hommat aina niin hyvin, että eksymään ei pääse, ja laituri ei sorru – sitä paitsi tällä leirillä ei sada koskaan.
Odottamisen riemua siis kaikille. Kannattaa lähteä leirille jo senkin takia, että sitä saa odottaa!
Odotustunnelmissa tunnelmoi Petteri Oksa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti