tiistai 22. toukokuuta 2012

Nami-nami ruokaa!



Kaikki tapahtumajärjestäjät tietävät, että hommat voi hoitaa miten hyvin tahansa, mutta jos ruoka on pahaa tai sitä on liian vähän, eivät kävijät muista mitään muuta. Myös Pohjantähti-leirillä ruoka näyttelee tärkeää osaa. Sen lisäksi, että ruokailut rytmittävät päivien aikatauluja, on monelle aikuiselle iso juttu päästä viikon ajan valmiiseen pöytään. Kenenkään ei tarvitse kuoria perunoita, eikä tiskivuoroista tapella.

Monipuolista ravintoa tarvitaan tietenkin myös siksi, että Pohjantähti on mitä suurimmissa määrin liikuntaleiri. Ihminen tarvitsee polttoainetta siinä missä mopot ja moottoriveneetkin.

Kisakeskuksen ravintolapalveluista vastaa monesta muustakin yhteydestä tuttu Amica-ketju. Satapaikkaisen noutoravintolan pyörittäminen ei ole ihan mikään pikku juttu. Kolmen päivittäisen aterian lisäksi Amica toimittaa pohjantähtileiriläisille iltapalat ja nuotiohetkien grilliherkut.

Ruokailujen välillä ravintolan yhteydessä palvelee kioski, ja iltaisin on auki anniskeluravintola. Etenkin kuumina kesäpäivinä käy jäätelöaltaalla kova kuhina, kun vähän yksi sun toinen kaipaa viilennystä leirin lomaan.

Pohjantähti-leiriä suunnitellessa pyritään ottamaan leiriläisten toiveet kaikessa huomioon. Leirityöryhmä neuvottelee myös Amican kanssa tulevan leiriviikon ruokavalikoimasta. Nyt olisikin loistava hetki kertoa, mikä on juuri Sinun lempiherkkusi. Kesällä 2011 suurta suosiota saavuttivat eri muotoiset kalakuviot. Mikä mahtaa olla tämän kesän ykköshitti?

1 kommentti:

  1. Tänä vuonna ainakaan alustavan ruokalistan mukaan tarjolla ei noita kalakuvioita ollut, ruokalista näyttää olevan mukavan monipuolisesti suunniteltu, periaatteella jokaiselle jotakin :) Löytyy vähän mausteisempaa ja vähän vähemmän mausteista, kotiruokaa ja makuja maailmalta. Innolla odotellaan lopullista listaa, joka selvinnee sitten vasta paikan päällä.

    VastaaPoista